23. heinäkuuta 2015

Verkkotutti


Vähän turhankin usein luen tai kuulen, kuinka jonkun vanhemman kuusikuukautta tai siitä hieman vanhempi vauva meinaa tukehtua. Useimmiten se mihin meinataan tukehtua on kurkku, vesimeloni, tai mikä hyvänsä muu suolaton, käytännössä mauton, mutta tuore kasvis tai hedelmä, jota pienelle vauvalle saa jo antaa sellaisenaan. Opetellaan siis syömään heti kun siihen on "lupa".  Vanhemmat leikkaavat kivoja pikku kurkkutikkuja siinä uskossa, että se on lapsesta hauskaa ja sillä saa rapsutella ikeniä. Todellisuudessa se lapsi ei tiedä sen hauskuudesta ennenkun se sille ensikertaa nenän eteen lyödään. Ja todellisuudessa ikeniä voi raspsutella vaikka vauvoille tarkoitetulla purulelulla, jonka saa mukavasti viilennettyäkin. (Täysin sormiruokailuun perehtyneet ja sen nimeen vannoutuneet onkin sitten asia erikseen ja varmasti tietävät mitä tekevät. )

Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että maistellaan eri ruokia eri muodoissa, päin vastoin. Sormilla tai tarkemminsanottuna itse syöden oppii vaikka mitä uusia taitoja, mutta miksi se tehdään tietoisesti tavalla joka saattaa pahimmassa tapauksessa viedä lapselta hengen? Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka romaanin, mutta todennäköisesti loukkaisin jotakuta äitiä ja sen takia pyrin pitämään postauksen suhteellisen lyhyenä ja päädyn vaan esittelemään meidän uuden löydön, joka onkin suhteellisen uusi tuote suomen markkinoilla. 

Eli ostimme Taicalle verkkotutin Prismasta ja hintaa tutilla oli vajaat kuusi euroa. Tarkoituksena oli tämä ostaa jo aikasemmin netin kautta, mutta päätin odottaa siihen asti, että sen saisin ostettua suomesta. Sillon todennäköisesti se on testattu niin, että vauva ei siitä saa mitään osia irti, joihin voisi tukehtua. Mielestäni tämä verkkotutti on mitä mainioin keksintö, kun aletaan harjoittelemaan syömistä ja maisetelemaan eri makuja. Verkon sisään saa laitettua näin kesällä tuoreita marjoja, kasviksia ja hedelmiä. Olen myös huomannut, että verkkoon laitetut jääpalat on erittäin toimiva ratkaisu viilentää kutisevia ikeniä! Taica tykkää tästä ihan hirmuisesti, etenkin kun se maistuu joka kerta erilaiselle ;) Turvallinen tapa siis antaa vauvalle maisteltavaa muunkin kuin soseen muodossa. Me Taican kanssa suositellaan tätä jokaiselle vauvalle, joka ei vielä osaa/pysty pureskelemaan ruokaansa pieneksi.






 - Crista -

20. heinäkuuta 2015

Leikkipuistotreffit #1

Pirkkalasta Joensuuhun muuton jälkeen mulla on ollu enemmän ja vähemmän päiviä, kun oon kaivannut kavereita. Pirkkalassa asuessani meillä kävi päivittin, joko siskoni perhe tai hyviä ystäviäni. Tai sitten vastavuoroisesti me käytiin heillä kyläilemässä. Olin siis tottunut siihe, että koko ajan on seuraa. Mun on, tai ehkä lähinnä oli jotenkin "vaikeeta" olla yksin. Oli mulla toki niitäkin hetkiä, kun halusin olla yksin, mutta siis yleensä. Nykyään tohon "yksinäisyyteen" alkaa jo jotenkuten tottumaan. Täälläkun parhaina päivinä ainoa ulkopuolinen ihminen jonka näkee edes ikkunasta on postinjakaja, jos sekään. En toki halua kuulostaa siltä, että valittaisin, koska täältä en enään pois muuttaisi!
Joensuuhun muuton jälkeen kavereita ei hirveesti ole tullut uusia, koska eihän mua kotoa tuu kukaan hakemaan, vaikka ehkä oon viimeset kaks vuotta niin luullu. Päätin siis heittää ennakkoluulot pois ja alkaa kyselemään meille leikkipuisto -ja kahvittelu seuraa Joensuun äitien hätäkahvit -facebook ryhmästä. Ja kyllä muuten kannatti. Tälle viikolle onkin sovittuna jo neljät treffit!

Oltiin tänään ensimmäisillä leikkipuistotreffeillä ihan täällä meidän omalla kylällä Enossa. Tällä naisella, johon pääsin tänään tutustumaan on myös kaksi tyttöä, joilla toisesta ikää on 6v ja toisella 11kk. Mukavan ikäiset lapset siis.  Tietynlaisia yhtäläisyyksiä löydettiin jo toisistamme tuon reilun tunnin aikana, joka leikkipuistossa vietettiin. Molempien miehet on nimittäin yrittäjiä samalla alalla ja myös me ollaan (tai minä vasta opiskelen) samalla alalla. Ja kävipä niinkin hassu sattuma, että tämän naisen anoppi on Lumin hoitajana ryhmiksessä. :)
Tämä uusi tuttavuus lapsineen oli mielestäni erittäin mukava ja niin saman henkinen kuin minä ensivaikutelman perusteella, että uudet puistotreffit sovittiin jo keskiviikolle.  Eihän meillä kotiäideillä muutakaan tekemistä päivisin ole! Heh.


On tämä vaan niin mahtava fiilis saada uusia tuttuja myös täältä päästä suomea. Toivon tosiaan, että tämän viikon treffit poikii niin mulle, kuin lapsillekin uusia pitkäaikaisia kaverisuhteita! Enkä kyllä voi muutakun suositella kaikkia lähtemään rohkeasti mukaan leikkipuistotreffeille ihan tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Meillä oli ainakin mukava päivä! Onko kenties joku muu lukijoista lähtenyt mukaan tällaiseen ja mitkä on ollut omat kokemukset?


- Crista -

19. heinäkuuta 2015

Vekararokki

Kesäistä kaupunkia
Viikonloppu meillä meni taas ihan hujauksessa ohi. Launataina käytiin Vekararokissa, josta taitaa tulla meidän joka kesän perinne aina niin pitkäks aikaa, kun lapsia kiinnostaa tai sitä järjestetään. Mielestäni ihan super mahtava idea järjestää tällainen lasten"festari", tuonne Joensuun Ilosaareen. 
Vekararokissa esiintyjinä oli tänä vuonna Biisinikkarit, Mimmit ja Jytäjyrsijät, joista Mimmit oli Lumin ehdoton suosikki. Olihan ne jo ennestään teeveestä tuttuja. Niiden tahdissa sitä sitten jammailtiin ja pompittiin ihan into piukeena. 
Koko päivästä teki mukavan vielä kesäinen keli ja ensimmäinen piknikki tälle kesälle. Näitä tapahtumia sais olla mielestäni vielä enemmän lapsille. Ainakin Joensuussa tarjonta yleensä on melko heikkoa.



Huomenna meillä oliskin sovittu ihan uusien ihmisten kanssa leikkipuisto treffit. Mukava päivä siis tiedossa. :)

- Crista -

14. heinäkuuta 2015

Zenväritys

Zenväritys - luovaa värittämistä aikuisille
Rauhoitu, Rentoudu, Virkisty 

"Värittäminen on aikuisten uusi, kansainvälinen tapa rentoutua. Vapaa värittäminen rauhoittaa, tuottaa hyvää oloa ja aktivoi aivojen tunteisiin ja luovuuteen liittyviä alueita. Kun keskityt väreihin ja päästät luovuutesi vapaaksi, koko olemuksesi rentoutuu. Värittämisessä ei ole sääntöjä, vaan jokainen toteuttaa omia näkemyksiään - luo ja nauti" 

Kuva googlesta
Lapsethan pitävät värittämisestä ja tekevätkin sitä usein. Päiväkodeissa, kouluissa, kotona, kaikkialla väritetään. Lapset värittävät erilaisia väritystehtäviä ja kuvia, eikä siinä ole mitään uutta. 
Aloin kuitenkin viime viikolla miettimään miksi kaikki aikuisetkin nykyään vaan värittää. Tai ainakin se siltä tuntuu, kun selailee facebookissa kavereiden ja mamma ryhmien seiniä. Uusia väritettyjä zenkuvia julkaistaan koko ajan lisää. Anoppilastakin löytyi aikuisten värityskirja. 

Pitipä sitten kokeeksi ostaa itsellekin värityskirja ja taisin tosiaan koukuttua! Viimeiset pari iltaa on mennyt värittäessä. Ja ainakin jossain määrin mulle tämä väritys tosiaan toimii rentoutumiskeinona, niinkuin kirjan kannessa "luvataan". Tarkoituksenahan on keskittyä väreihin ja pikkutarkkaan työhön. Laukaista stressiä ja keskittyä hetkeen. Huomasin kuitenkin itseni kohdalla, että kun vaan istun alas ja väritän, alan ajattelemaan _tosi_ syvällisiä. Asioita joita tuskin muuten miettisin. Ensimmäisenä väritysiltana mietinnän kohteena oli mm. värittämisen psykologinen merkitys, ja se kuinka voisin käyttää sitä hyödykseni tulevaisuudessa tekemässäni hoitotyössä. :D  Mukavaa vaihtelu! Normaalisti mietin vaan tekemättömiä kotitöitä. 


Zenväritys tosiaan vie siis mukanaan, enkä enään ihmettele miksi omat some kanavani täyttyy jatkuvasti uusista luomuksista! Enkä ihmettele enään sitäkään, miten normaalisti vilkas pikkusiskoni keskittyy aina värittämiseen niin täysillä. Tai ylipäätään sitä miksi lapset pitävät värittämisestä niin paljon.
Olen siis enemmän kuin tyytyväinen ostokseeni ja suosittelen kyllä sitä muillekkin! Mielestäni tämä on todella halpa ja hyvä keino lievittää stressiä arjen keskellä. Erilaisia värityskirjoja myy niin kirjakaupat, kuin päivittäistavarakaupatkin. Omani ostin S- marketista hintaan 8,90€. 

Jokos muut on alkaneet värittämään? Koetteko siitä olleen jotain konkreettista hyötyä itsellenne? 

- Crista -

10. heinäkuuta 2015

Kerhoreput

Kelan antaman tilipäivän kunniaksi ajattelin tilata molemmille tytöille tänään kerhoreput. Lumin aikaisempi reppu alkoikin olemaan jo melko kulunut ja vähän turhan pieni. Taica ei reppua sinänsä vielä tarvitse, mutta kun sen aika marraskuussa on, löytyy se jo valmiina kaapista. 
     Muita vaatimuksia  repuilta ei ollut kuin se, että ne olis tarpeeksi tilavia päiväkotia ajatellen. Reppuun pitää mahtua vaihtovaatteet sisälle ja tarvittaessa sadevaatetta, vaihtolapasia tai mitä siellä sitten ikinä päivänaikana tarvitaankaan. Olen aikaisemmin tilannut Lumille kerhotossut aina Tohvelisankarilta ja todennut niiden olevan laadultaan erinomaisia, vaikkakin ehkä hieman hintavia. Erilaisia reppuja netissä vertaillessani tulin siihen tulokseen, että myös reput saavat kotiutua meille Tohvelisankarilta.  Uskon niiden olevan yhtä laadukkaita tossujen kanssa ja kestävän hyvin ainakin seuraavan päiväkotivuoden. Ostopäätökseen vaikutti ehdottomasti myös se, että reput ovat oikeasti lasten näköisiä ja pirteitä. Repun lämpöeristetty sivutasku eväille oli mielestäni pelkkää plussaa. Hintakaan ei mielestäni päätä huimannut. Kappalehinta oli 26,90€ + toimituskulut 3,90€. 

Uskon, että näistä repuista pitävät myös lapset ja, että nämä selässä voi hymyssäsuin astella aamuisin päiväkodin ovista sisään. :) 

Lumin reppu


Taican reppu

Kuvat lainattu Tohvelisankari.fi sivulta. 


- Crista -

7. heinäkuuta 2015

Pottaharjoitukset

Taisin tuossa keväällä jossakin postauksessa mainita, että olen asettanut tavoitteen Lumille kesän ajaksi. Olisi hienoa saada neiti nyt päiväkuivaksi niin, että enään korkeintaan yöllä tarvittaisiin vaippaa.  Kesäaika on mielestäni paras aika harjoitella siksi, jos pissa sattuu tulemaan housuun ei päällä ole useampaa kerrosta vaatetta. Toisinsanoen äidillä on vähemmän pyykättävää. Matot saa helposti pestyä myös kesällä, jos sattuvat saada vahingosta osakseen. 

Tiesin jo projektin alussa, että Lumi tietää koska pissahätä tulee. Kaikki edellytykset siis potalla käymiselle oli. Päiväkodissahan Lumi on käynyt jo yksi vuotiaasta saakka potalla, joskus sinne jopa jotain tehneenäkin. Jostain syystä potalle kuitenkaan _koskaan_ ei kotona olla suostuttu. Ajattelin sen korjaantuvan sillä, että annetaan ensimmäisen pissan tulla huoletta housuun, jolloin siitä jää epämiellyttävä kokemus. No oikeassa olin, epämiellyttävä kokemus siitä tuli. Nyt Lumi onkin alkanut pidättämään pissaa aina siihen saakka, että menee päiväunille, jolloin saa vaipan jalkaan. Sama homma päiväunien jälkeen sinne saakka, että saa nukkumaan mennessä tai uloslähtiessä vaipan jalkaan. Äh turhauttavaa! 

Mitä sitten muuten ollaan keinoina käytetty?
  • Luettu Helmerinallen pottakirjaa
  • Kuunneltu Titi nallen pottalaulua
  • Olen luvannut lukea kirjaa, jos istuu potalle
  • Olen luvannut, että saa katsoa videota puhelimesta, jos istuu potalle
  • Ollaan otettu potta mukaan olohuoneeseen, jossa sitä saa tutkia ja ihmetellä kaikessa rauhassa myös itsekseen.
  • Ollaan leikitty, että nuket ja titi nallet käyvät potalla 
  • Ollaan valittu kaupasta mieleinen potta 
  • Ollaan kokeiltu tarra palkintoa
  • Ollaan ostettu kivoja pikkuhousuja
  • Ollaan katsottu esimerkkiä mm. serkuilta
Mutta ei. Lumi hylkää mielummin tarrat, videot, kirjat, leikit, siis kaiken ennemmin kun istuu potalle. Edes vaatteet päällä. Seuraava ajatus onkin käyttää ihanaa käänteispsykologiaa. Nostetaan potta vessassa ylös niin, että sitä ei saa edes leikkeihin. Ehkä kielletty asia rupee houkuttelemaan enemmän?

En halua tehdä kuitenkaan potasta inhottavaa kapistusta, johon pakotetaan. Ehkäpä täytyy itse hetkellisesti luovuttaa ja antaa Lumille vielä lisää aikaa valmistautua olemaan vaipatta.  Täytynee taas todeta, että lasten kanssa kaikki ei mene aina niinkun itse suunnittelee. Otan kuitenkin enemmän kun mielelläni vastaan keinoja, jolla pottailu saataisiin tuntumaan kivalta. Joten ei muutakun vinkkejä tulemaan, jos jollakulla vielä niitä löytyy kaiken kokeilun jälkeen! :)

- Crista -

5. heinäkuuta 2015

Hippo Hölkkä

Niinkun perjantaina kerroinkin, ilmoitin Lumin Enon Osuuspankin järjestämään Hippo Hölkkään. Alussa vähän arvelutti viitsinkö Lumia ilmottaa koko hölkälle, koska se on melko arka aina alussa lähtemään mihinkään mukaan, varsinkin jos ympärillä tapahtuu hirvittävästi. Hölkkääjät oltiin kuitenkin mielestäni jaettu hyvin ikäryhmittäin, joten se taisi helpottaa ainakin Lumin rimakauhua. Tällä ikäryhmällä, jotka ovat syntyneet vuonna 2011 tai sen jälkeen, matkaa oli juostavana 100 metriä. Mielestäni juuri sopiva matka tämän ikäisille lapsille.

 Tässä sitä vielä puntit tutisten odotellaan omaa vuoroa.

Maaliin saakka päästin, vaikka yhden kerran Lumi kaatuikin jonkun tätin jalkoihin heti lähtöviivan ylitettyä.  

Sitten olikin vuorossa naapurin tytön kannustusta.

Päivän ohjelmaan tuolla Ahvenisen Punaisella Talolla kuului myös lasten metsäretki. Metsässä vastaan tuli jos jonkinlaista roskapeikkoa ja vedenhenkeä. Tarinamaisesti kerrottiin lapsille roskien kierrättämisestä. Sopivan mittainen oli tuoki reitti ja lapset tykkäsivät! :) 


 Metsäretken jälkeen Enon Osuuspankki tarjosi hölkkääjälle ja taustajoukoille pullakahvit/mehut. Ja pullahan maistui Lumille!



Kahvitteluhetken jälkeen oli aikaa kierrellä tuota Punaisen Talon pihapiiriä, jossa oli lapsille mielenkiintoisia pupuja ja vuohia, sekä aikuisille erilaista taidetta ja paikallisten tekemiä käsitöitä näytillä sekä myytävänä. Löytyipä sieltä pieni kirpputorikin, josta tosin tällä kertaa en ainakaan itse löytöjä tehnyt. Ovikranssin kylläkin myymälästä ostin. Ensinnäkin sen näyttävyyden takia, mutta etenkin siksi, että sen on tehnyt paikallinen käsityötaitelija täysin kierrätysmateriaalista. Mahtavaa tukea suomalaista käsityötä!

Sitten alkoikin palkintojen jako. Lumi sijoittui omassa sarjassaan neljänneksi. Jee! Hyvä Lumi! ;D
Lumihan ei suostunut mihinkään kuviin itse palkinnon jaossa, mutta sen jälkeen kyllä esitteli mitalliansa koko kansalle tyytyväisenä, kun  huomasi, että niitä roikkuu kaulassa myös muilla lapsilla. 



Meillä oli oikein mukava päivä ja oli mahtavaa viettää sitä välillä ihan Lumin kanssa kahdestaan. Lumikin selvästi nautti, kun sai pitkästä aikaa kaiken äidin huomion itselleen.
Tätä tekstiä kirjoittaessa tulee taas mietittyä, kuinka mahtavaa on olla äiti näin mahtaville pikkutytöille. <3

- Crista-

3. heinäkuuta 2015

Hiekkarantaa ja aurinkorasvaa

Käytiin tänään tyttöjen kesken biiitsillä, mutta ei meistä kukaan sinne veteen saakka päässyt. Varpaat kyllä tuli kasteltua ja todettua, että ei vielä. Ilma oli kyllä lämmin, mutta vesi oli siitä kaukana. Aika jännä jos kyseessä on joki ja virta menee suht läheltä. Voiskohan se vaikuttaa asiaan vielä enemmän, tämän kesän lämpötilojen lisäksi :D No oli Lumilla sentään hauskaa hiekkakakkujen parissa, joista ei kuvia tullut otettuakaan, kun kameran akku teki vanhanaikaset. Käytiin myös matkalla hakemassa jätskit, koska ne nyt vaan kuuluu kesään. Namskis!



- Crista -

Puistoilemassa

Tykkään käydä lasten kanssaa leikkipuistossa. Käytinkin melko usein pikkusiskoani puistoilemassa, kun asuttiin vielä Pirkkalassa. Puistoihin oli lyhyt matka kävellä, toisin kun täällä meillä Paukkajalla. Matkaa kertyy lähemmäs 10 kilometriä lähimpää puistoon/ koulunpihaan, joten lasten kanssa tuo menee aina autoiluksi. 

Ollaan nyt muutamana päivänä kerätty kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdetty ulkoilemaan muualle, koska meidän omassa pihassa ei viihdy tällä hetkellä kukaan. Hyttysiä on aivan järjetön määrä! Eväätkin on ollut mukana, jotta ollaan jaksettu olla kerralla pitempi aika.

Lumin ehdoton suosikki on liukumäki!


Taicakin viihtyy puistoilemassa hyvin, kun välillä voi vetää vaunuissa tsetaa! Ehdoton suosikki Taicalla ja äitillä on hämiskeinu!





Tätä jaksoin kyllä tovin ihmetellä! Ei Tampereella ole tietääkseni missään leikkipuistossa makkaranpaisto mahdollisuutta! Mun mielestä aivan huippuidea, etenkin tällaisessa puistossa, jossa ei ole hirveää lapsikatrasta jatkuvasti! En oo koskaan nähny muita leikkijöitä, vaikka puistokin on vasta tehty ja siis todella hyvässä kunnossa! Voisi siis kuvitella, että kävijöitä olisi enemmänkin.
Tämän kyllä voisi joskus testata, jos vaikka satuttaisiin lähtemään koko perheen voimin puistoilemaan :)


Nyt onkin jo perjantai ja ihana viikonloppu alkaa heti kun P tulee töistä. Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu Farmi- messut ja Hippo hölkkä ;)

Mukavaa viikonloppua! 

- Crista -

1. heinäkuuta 2015

Taican fysioterapia

Viikko takaperin oli Taican 6 kk neuvola. Kaikki muu neuvolantätin mielestä oli kunnossa, mutta Taican liikkumisesta oli hieman "huolissaan".  Ja koska keskiverto lapsista oppii ryömimään noin kuuden kuukauden iässä, myös meidän Taican tulisi tehdä niin. Siksipä saatiin lähete fysioterapeutille. Omasta mielestä on hieman outoa, että myös vauvoilla on tietty "deadline" koska pitää ryömiä, koska kontata jne. En väitä etteikö olisi hyvä, että ennemmin ollaan liian tarkkoja, kuin että katsottaisiin vähän läpi sormien. Ottaen nyt kuitenkin huomioon tampereen neuvolan ja tämän pienen kylän neuvolan erot, ei Taicaa taatusti olisi lähetetty tampereella fyssarille. Ei muuten lähetetty Lumiakaan, vaikka ei koskaan ole edes ryöminyt.

Eilen oli sitten päivä, kun fyssarilla käytiin. Ensimmäinen kysymys oli onko vanhemmat huolissaan siitä, että Taica ei vielä ryömi. Vastaus oli ei. Ehkä itse olisin, jos olisi kyseessä ensimmäinen lapsi. 
Kerroin, että Lumi enkä minäkään koskaan ryömitty. Lähdimme molemmat konttaamaan sitten vähän myöhemmin. Ja fyssarin mukaan kuulemma tämä kulkee minun geeneissä, siksi todennäköisesti näin myös Taicalla. Neitiä kehuttiin kyllä siitä, kuinka hyvin osaa jo istua ja etenkin tarttua esineisiin ikäistään paremmin. Varpaat menee suuhun ja osaa kääntyä. Tuiki normaalisti kehittyvä lapsi siis.


Saatiin kuitenkin muutama jumppaohje, jonka kanssa voi vauhdittaa liikkelle lähtöä ja poistaa yläkropan ylijänteyyttä. Näitähän me sitten ollaan nyt muutamaan otteeseen kotonakin kokeiltu ja Taica tuntuu viihtyvän nyt paremmin myös mahallaan lattialla. :)
Tehokkain apu kuulemma on laittaa pieni pyyherulla käsien taakse rintakehän alle, jolloin painopiste sijoittuu lantion ja pepun kohtaan yläkropan sijaan. Tässä asennossa lapsi jaksaa siis olla pidempään mahallaan, jolloin huomio keskittyy muualle kuin itsensä kannatteluun. Ja tästä näinkin pienestä avusta päästään siihen, että liikkeelle lähtö on helpompaa!

Ei siis millään tapaa turha reissu ollut, mutta alussa vain hämmästelin tarvetta fysioterapian käynnille.

- Crista -

Ti-Ti Nallen Talo

Ti-Ti Nallen Talo. Paikka josta todelliset Titi fanit ei haluaisi lähteä kerran sinne päästyään.. 

Käytiin kesäkuun alussa titi nallen talossa, koska Lumi on niin suuri nalleperheen fani! Rakkaus nalleihin alkoi, kun Peppi serkun syntymäpäivillä helmikuussa nalle pehmoihin Lumi ensimmäisen kerran törmäsi. Sitten meille eksyi "vvv" (=dvd), joista taitaakin koko perhe Taicaa lukuunottamatta osata jo kaikki veisut ulkoa. Isillä ei ehkä aina riitä ymmärrys miksi ne samat laulut pitää soittaa _joka_ päivä uudestaan ja uudestaan. :)

Trioli nalle
 © jenni

Mutta tosiaan..lähdin lasten kanssa tampereelle kesäloma reissuun ja tarkoituksenani alusta asti oli, että tuolla reissulla Lumi pääsee oikeaa Titi nallea tapaamaan. Pyysinpä sitten toisen Titi fanin, kummipoikanikin mukaan nalleja tapaamaan. Samalla toki myös itse saisin aikuista seuraa itselleni, jota ei tämä kotimamma turhan usein näe. 

Lähdettiin aamulla ajamaan Tampereelta Ikalisiin ja matka lasten kanssa meni hienosti (vaikka ehkä en siihen ollut varautunutkaan). Talolle päästyämme mainitsen heti alkuun positiivisena asiana sen, että auton saa helposti parkkiin ja parkkikselta on lyhyt matka lasten kanssa kävellä talolle. Otin kuitenkin tuplarattaat sillä mielellä mukaan, jos Lumi väsähtää pääsee myös se rattaisiin istumaan. Tai vähintäänkin on niissä helppo kuskata myös tavaroita Taican lisäksi. Pettymys oli kuitenkin suuri, koska eihän niillä siellä talossa mahtunut menemään. Hankalaa siitä teki vaunuissa nukkuva vauva ja utelias 2 v, joka olis halunnu tulla ja mennä missä lie. Toiseksi ongelmaksi muodostuikin yläkerta, jossa oli ilmeisesti suurin osa talon aktiviteeteista? Itse en siellä käynyt, mutta onneksi mukana oli Jenni joka vei isommat lapset käymään myös siellä :)
 Ehkä kantoreppu ois voinu olla aika passeli tuonne, mutta eihän me sellaista omisteta.

Taica <3 
© jenni


Tiri vauva
 © jenni

Osallistuttiin siellä myös lampaiden ruokintahetkeen ja voi että miten tuo kummipoikani niitä rakastikaan <3 Ensin kävi ruokkimassa lampaat ja sitten halaamassa kaikki pihalla olevat nalleperheen nallet. Lumi oli yllättäen taas niin ujopiimä, että tyytyi mielummin katsomaan vierestä, mitä muut lapset touhuavat. 

Nalletalon kahviosta täytyy antaa erityismaininta ja pisteet (joksikin taas hieman ärsytti se kun ei meinannut vaunuilla sisään päästä)! Ruokana siellä tarjoillaan nakkikeittoa joka päivä, johon sisältyy myös leipä, juoma sekä kahvi tai tee. Annoskippo oli niin suuri, että siitä riitti helposti meille Lumin kanssa. Terveellistä, lämmintä ja lapsille maistuvaa ruokaa! Yleensä kun kaikkialla on tarjolla vaan ranskalaisia ja hampurilaisia, joita ainakaan meidän neiti ei edes halua syödä. Onneksi.

Lumi pallomeressä :)
 © jenni
 Lopussa vielä Jooa veti sellaiset reivit päälle, kun nallet esittivät pienen konsertin ulkona. 
Tähänpä nuo lapsukaiset rupesivatkin hyytymään ja katsottiin parhaaksi lähteä. 
Automatka menikin siinä kun tasainen tuhina kuului takapenkiltä. <3

Nallejen tanssituokio
 © jenni

 © jenni
Suosittelen kyllä Nalletaloa kaikille pienimmille kesäloma kohteeksi, jos vielä kunnon huvipuistot ei nappaa! Ikaalisten kylpyläkin on aivan vieressä, jossa on helppo vaikka yöpyä.

 © jenni

- Crista -