Taisin tuossa keväällä jossakin postauksessa mainita, että olen asettanut tavoitteen Lumille kesän ajaksi. Olisi hienoa saada neiti nyt päiväkuivaksi niin, että enään korkeintaan yöllä tarvittaisiin vaippaa. Kesäaika on mielestäni paras aika harjoitella siksi, jos pissa sattuu tulemaan housuun ei päällä ole useampaa kerrosta vaatetta. Toisinsanoen äidillä on vähemmän pyykättävää. Matot saa helposti pestyä myös kesällä, jos sattuvat saada vahingosta osakseen.
Tiesin jo projektin alussa, että Lumi tietää koska pissahätä tulee. Kaikki edellytykset siis potalla käymiselle oli. Päiväkodissahan Lumi on käynyt jo yksi vuotiaasta saakka potalla, joskus sinne jopa jotain tehneenäkin. Jostain syystä potalle kuitenkaan _koskaan_ ei kotona olla suostuttu. Ajattelin sen korjaantuvan sillä, että annetaan ensimmäisen pissan tulla huoletta housuun, jolloin siitä jää epämiellyttävä kokemus. No oikeassa olin, epämiellyttävä kokemus siitä tuli. Nyt Lumi onkin alkanut pidättämään pissaa aina siihen saakka, että menee päiväunille, jolloin saa vaipan jalkaan. Sama homma päiväunien jälkeen sinne saakka, että saa nukkumaan mennessä tai uloslähtiessä vaipan jalkaan. Äh turhauttavaa!
Mitä sitten muuten ollaan keinoina käytetty?
- Luettu Helmerinallen pottakirjaa
- Kuunneltu Titi nallen pottalaulua
- Olen luvannut lukea kirjaa, jos istuu potalle
- Olen luvannut, että saa katsoa videota puhelimesta, jos istuu potalle
- Ollaan otettu potta mukaan olohuoneeseen, jossa sitä saa tutkia ja ihmetellä kaikessa rauhassa myös itsekseen.
- Ollaan leikitty, että nuket ja titi nallet käyvät potalla
- Ollaan valittu kaupasta mieleinen potta
- Ollaan kokeiltu tarra palkintoa
- Ollaan ostettu kivoja pikkuhousuja
- Ollaan katsottu esimerkkiä mm. serkuilta
En halua tehdä kuitenkaan potasta inhottavaa kapistusta, johon pakotetaan. Ehkäpä täytyy itse hetkellisesti luovuttaa ja antaa Lumille vielä lisää aikaa valmistautua olemaan vaipatta. Täytynee taas todeta, että lasten kanssa kaikki ei mene aina niinkun itse suunnittelee. Otan kuitenkin enemmän kun mielelläni vastaan keinoja, jolla pottailu saataisiin tuntumaan kivalta. Joten ei muutakun vinkkejä tulemaan, jos jollakulla vielä niitä löytyy kaiken kokeilun jälkeen! :)
- Crista -