25. lokakuuta 2014

Ultrakuulumiset

Kylläpä säikähdinkin muutama ilta sitten, kun alko tajuton mahakipu ja paineen tunne tuolla alhaalla.
Sama jatku edelleen seuraavana päivänä ja soitin taas vaihteenvuoks äippäpolille pitäiskö tulla näytille.
Ohjeeks sain kuitenkin, että jos vauva liikkuu hyvin voin huoletta odottaa perjantain ultraan asti, jossa tehdään sitten samalla sisätutkimus.

Eilen sitten meninkin sinne ultraan. Käskin lääkäriä kattoon myös erityissyynillä istukan, koska tuntu kun se kipu olis ollut just sen kohdalla. 
Istukka ei kuitenkaan ollu ihan just siinä missä arvelin ja lääkärikin totes sen olevan hyvässä kunnossa ja siistin näkönen. Mistä lie tämä mahakipu sitten johtunu? Ei kuitenkaan ollu yhtään supistusmainen. 

En enään malttanu olla ottamatta selvää kumpi meille on tulossa ja kysyin lääkäriltä myös sukupuolta :D
Päätettiin kuitenkin P:n kanssa, että pidetään se muilta salassa aina syntymään asti ;) 

Ultrassa kaikki oli siis hyvin ja painoarvioks saatiin tasan 2000g raskausviikkojen ollessa nyt 32+2. Pikku pähkinä siis kasvaa tasasta tahtia keskikäyrällä.
Pähkinähän oli vielä ultraan mentäessäkin perätilassa ja just kun ruvettiin keskusteleen käännöstä viikolla 35 päätti pähkinä kääntyä! Voi sitä möngerryksen määrää :D Nyt toivon sydämeni pohjasta että se pysyis nyt niinkun onkin loppuun saakkaa.
Paineen tunteesta lääkäri sano vaan, että pähkinä on niin alhaalla jo, että johtuu hyvin todennäkösesti siitä.

Lopuks mut laitettiin vielä sydänkäyrällä puoleks tunniks.
( En todellakaan tiedä miks )
Tampereella tosiaan näin tehty ellei ollut jotain erityistä syytä. No äippäpolilla ei ollut mun lisäks muita, joten ei niillä ainakaan ruuhkaa ollut :D
Verenpaineet katottiin myös ja alapaineet oli himpun turhan korkeet, joten niitä seuraillaan nyt tarkemmin. 
Maanantaina taas pissan purkitusta labraan ja perjantaina neuvolaan kuulostelemaan :)

Nyt tämä poppoo lähtee Lumin kanssa pulkkaileen! <3
Hyvää viikonloppua!

-Crista-

16. lokakuuta 2014

Syysloma ja remontin edistyminen

Ohhoh!
Ompa ollut hulinaa ja kiirettä, kun lauantaina Tampereelta saapu syyslomalaiset meille kyläileen! 


Naapurin Jaanalle iso kiitos Riinan ajelutuksesta! :)
Täällä ollaan nautittu hevosista, pihasaunan lämmittämisestä ja pihatöistä. Ja ennen kaikkea siitä, että yhden ainooseen koulutehtävään ei olla edes vilkastu loman aikana! :) 
Käytiin me myös vähän ihmisten ilmoilla ostelemassa meille uusia mattoja ja yläkertaan verhotankoja. 
Tampereen vieraat kävi myös uimahallissa pulikoimassa :)  
 
Viime postauksessa lupailin neuvolakuulumisia, mutta vieraiden takia en oo kehdannu aikaani tietokoneella kuluttaa. Neuvolassa muutenkin kaikki oli niinkun pitää, joten eipä tuosta niin oo ollu edes kirjotettavaa. :)
Ensviikon perjantaina onkin sitten ultra, jota täällä malttamattomana odotellaan! 

Mutta nyt siihen remonttiin! 
Meidän nauttiessa lomasta on työmiehet puurtanut yläkerrassa koko alkuviikon :)
Kuvia oon kehdannu ottaa aina vasta sillon, kun miehet on lopettanu (pimeellä) ja koska meillä ei vielä sähköjä ylhäällä oo, on kuvat hieman pimeitä + en oo jaksanu siivota paikkoja kuvia varten :D 

Molempiin huoneisiin on nyt siis laitettu tapetit ja koko yläkerta on saanut lamintaatin lattiaan.
 
Yläkerran aulatila näyttää nyt siis tältä, eikä siihen paljoo enää muutoksia tule lukuunottamatta listoja, joita laitellaan tänään koko yläkertaan. Aula on tarkotus jättää siis ihan valkoseks, koska on niin pieni tila.
Pieni luukku, kuvassa vasemmalla myös laitetaan umpeen todennäkösesti vielä tänään.
Raput on edelleen maalamatta, niinkun kuvasta näkyy.


Meidän vanhempien makkariin valittiin tapetiks hyvin vanhan näkönen tapetti.
 (Ei siis kuitenkaan vanhanaikanen niinkun kaikki aina luulee kun selitän :D)
Tapetissa on kuluneen näkösiä postikortteja sekasin, joissa kaikissa lukee jotakin tekstiä. 
Tapetin valintaan vaikutti sen ajattomuus ja se, että se ei hyppää silmille :)
 Kuvassa näkyvät kattoparrut on edelleen maalamatta ja meidän lasiset pariovet makaa vielä kaupan hyllyllä. Toivottavasti nekin sieltä pian kotiutuu :) 


Tässä vielä lähempää kuvaa tapetista.
 

Lumin tulevaan huoneeseen valittin hennon lintutapetin. 
Valkonen tausta on hieman kiiltävä, mutta ei kuitenkaan mikään blingi :)
Tää tapetti oli musta vaan jotenkin niin yli söpö ja Lumin näkönen, että se oli pakko saada.
Valintaan vaikutti myös se, että tapetti on sellanen, että sitä ei tarvi vaihtaa muutaman vuoden päästä. 
Ja jos joskus lapset laitetaan samaan huoneeseen, eli tuohon isompaan makkariin, niin tää tapetti käy hyvin myös aikuisten makuuhuoneeseen. :) 

 

Nyt täällä malttamattomana odotellaan, että listat olis kaikki paikoillaan ja rakennuspölyä ei enään tulis niin pääsis siivoomaan yläkertaa :) 
Sähkärikin tulee todennäkösesti käymään lähiaikoina, että saadaan yläkerta pysyyn lämpimänä ilman ylimääräsiä pattereita :)

Tammikuussa kun remontti alotettiin tuntu, että valmista ei tuu koskaan. 
Nyt kun sitä on varronnu jo 10 kuukautta tuntuu se ihan luksukselta kun ollaan päästy jo pintojen tekoon :) 
Odotus siis palkitaan ja joskus kannattaa olla kärsivällinen. 
Sitä toi rakas avopuolisoni mulle on ainakin opettanut :) 

Mukavaa syyslomaa kaikille lomailijoille! :) 

-Crista-

6. lokakuuta 2014

Yläkerran maalausurakka

Vihdoin ollaan edistytty sen verran, että lauantaina saatiin yläkerran pohjamaalaukset tehtyä.
Sunnuntaina käytiinkin sitten ostamassa pintamaalit ja sävyksi valittiin Tikkurilan Kalla. 
Kalla oli meistä mukavan valkonen, joka ei näytä keltaselta lampun valossa, mutta ei oo turhan kovavalkonen päivänvalossakaan :) 
Laminaatit saatin vihdoin myös tilattua erikoisparketti.fi sivulta.
Väriksi valittiin vanhanaikanen harmaa. Ja miks halusin harmaan oli syy se, että siinä ei näy helposti vaaleet eikä tummat karvat eikä pöly ;)

Kuva lainattu erikoisparketin sivuilta
Laminaatti tulee tällä viikolla suoraan kotiin toimitettuna ja ens viikolla työmiehet tulee sen asentamaan.
Ens viikon puuhasteluun kuuluu myös listojen asentaminen, tapettien laitto ja kattoparrujen maalaus :) 

Tältä yläkerta näyttää pohjamaalin kanssa tällä hetkellä;







Voi että mä tosiaan odotan ensviikkoo paitsi remontin edistymisen kannalta, myös sen takia että mulla alkaa SYYSLOMA!!
Alan oleen niin loman tarpeessa ton koulun suhteen. En vaan jostain syystä oikein sopeudu sinne :/ 
Ja onpa vielä mukavaa, että kerrankin meillä  on loma samaan aikaan kun tampereella, joten saadaan tänne hulinaa ja huisketta, kun äiti, mummu ja pikkusisko Riina tulee  tänne viikoks touhuilemaan :) 
Riinan kanssa ollaankin jo sovittu että lähdetään yhdessä vähän heppaileen ja ehkä me Pekankin kanssa saadaan joku ilta vähän omaa aikaa, kun on mummut Lumin perään kattomassa <3

Ps. tänään tuli Jotexin kuvasto, jossa on hirveesti joulujuttuja<3
Täällä ekat joululahjat onkin jo ostettu ;) 
Onko kukaan muu näin joulufriikki kun minä? :P

Tällä viikolla torstaina rv 30+1 neuvola, josta sillon postausta tulossa ja ens viikolla varmasti on paljon kerrottavaa mitä yläkerrassa ja meidän syyslomalla on tapahtunu! :) 

- Crista -