5. heinäkuuta 2015

Hippo Hölkkä

Niinkun perjantaina kerroinkin, ilmoitin Lumin Enon Osuuspankin järjestämään Hippo Hölkkään. Alussa vähän arvelutti viitsinkö Lumia ilmottaa koko hölkälle, koska se on melko arka aina alussa lähtemään mihinkään mukaan, varsinkin jos ympärillä tapahtuu hirvittävästi. Hölkkääjät oltiin kuitenkin mielestäni jaettu hyvin ikäryhmittäin, joten se taisi helpottaa ainakin Lumin rimakauhua. Tällä ikäryhmällä, jotka ovat syntyneet vuonna 2011 tai sen jälkeen, matkaa oli juostavana 100 metriä. Mielestäni juuri sopiva matka tämän ikäisille lapsille.

 Tässä sitä vielä puntit tutisten odotellaan omaa vuoroa.

Maaliin saakka päästin, vaikka yhden kerran Lumi kaatuikin jonkun tätin jalkoihin heti lähtöviivan ylitettyä.  

Sitten olikin vuorossa naapurin tytön kannustusta.

Päivän ohjelmaan tuolla Ahvenisen Punaisella Talolla kuului myös lasten metsäretki. Metsässä vastaan tuli jos jonkinlaista roskapeikkoa ja vedenhenkeä. Tarinamaisesti kerrottiin lapsille roskien kierrättämisestä. Sopivan mittainen oli tuoki reitti ja lapset tykkäsivät! :) 


 Metsäretken jälkeen Enon Osuuspankki tarjosi hölkkääjälle ja taustajoukoille pullakahvit/mehut. Ja pullahan maistui Lumille!



Kahvitteluhetken jälkeen oli aikaa kierrellä tuota Punaisen Talon pihapiiriä, jossa oli lapsille mielenkiintoisia pupuja ja vuohia, sekä aikuisille erilaista taidetta ja paikallisten tekemiä käsitöitä näytillä sekä myytävänä. Löytyipä sieltä pieni kirpputorikin, josta tosin tällä kertaa en ainakaan itse löytöjä tehnyt. Ovikranssin kylläkin myymälästä ostin. Ensinnäkin sen näyttävyyden takia, mutta etenkin siksi, että sen on tehnyt paikallinen käsityötaitelija täysin kierrätysmateriaalista. Mahtavaa tukea suomalaista käsityötä!

Sitten alkoikin palkintojen jako. Lumi sijoittui omassa sarjassaan neljänneksi. Jee! Hyvä Lumi! ;D
Lumihan ei suostunut mihinkään kuviin itse palkinnon jaossa, mutta sen jälkeen kyllä esitteli mitalliansa koko kansalle tyytyväisenä, kun  huomasi, että niitä roikkuu kaulassa myös muilla lapsilla. 



Meillä oli oikein mukava päivä ja oli mahtavaa viettää sitä välillä ihan Lumin kanssa kahdestaan. Lumikin selvästi nautti, kun sai pitkästä aikaa kaiken äidin huomion itselleen.
Tätä tekstiä kirjoittaessa tulee taas mietittyä, kuinka mahtavaa on olla äiti näin mahtaville pikkutytöille. <3

- Crista-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristit päivääni kommentoimalla! :)