16. syyskuuta 2014

Vakuutuskiemuroita

Eilen kokopäivä menikin vakuutusyhtiöitä kierrellessä. Tarkotuksena olis hankkia syntymättömän lapsen vakuutus ja Lumille sairasturvavakuutus. Vertailukohteina oli Turva, Fennia, LähiTapiola, If ja Op Pohjola. Monessa edellä mainitussa vakuutusyhtiössä syntymättömän lapsen vakuutus pitää ottaa viimeistään kolme kuukautta ennen laskettua aikaa, eli aikaa käytännössä meillä on tämän viikon keskiviikkoon. Melkein kaikki myös vaativat kotivakuutuksen, jotta ylipäätään lasten vakuutuksia heiltä saa. Meillä kotivakuutus on tällähetkellä Fenniassa.



Paljon tuli kaikista tietoo, enkä millään pysynyt perässä missä tarjottiin mitäkin, joten alla olevat tiedot oon  esitteistä ja tarjouksista poiminut. Tuntu välillä että luetunymmärtäminen ei ihan ollu hallinnassa, joten jos huomaatte virheitä niin niistä saa toki kertoa :D Mutta nyt itse vertailuun;

Turva
Turvassa kävin ensimmäisenä. Siellä lasten vakuutuksia ei saa, ellei kotivakuutus oo myös siellä.
Vakuutus on Turvassa nimellä Junioriturva Plus ja se tulee ottaa viimestään kaks kuukautta ennen laskettua aikaa. Turvassa vakuutus alueet on jaettu kahteen alueeseen pääkaupunkiseutuun ja muuhun suomeen. Pääkaupunki seudun vakuutukset on kalliimpia kun muun suomen ja luonnollisesti kun täällä Itä- Suomessa asutaan otin hinnat ylös muun suomen mukaan.
        Omavastuun ollessa 42€ vakuutuksen hinta olisi vuodessa 558,29€ + 90€ varausmaksu joka maksetaan ns. raskausaikaa varten heti, eli yhteensä 648,29€
2kk- alle 2v vakuutus samoilla omavastuuhinnoilla on 513,48€ vuodessa, eli vakuutuksen hinta hieman laskee kun vauva täyttää 2kk, edellyttäen sen että lapsi on perusterve. Vakuutus on voimassa siihen asti kun lapsi täyttää 20 vuotta.
  • Tapaturman  ja sairauden hoitokulujen enimmäsikorvausmäärä on 53 080€
  • Sairaalahoitopäiväkorvaus enintään 60€/päivä
  • Vuotuinen korvaus tapaturman aiheuttamasta pysyvävästä haitasta 18 vuoden ikään enintään 5428€
  • Kertakorvaus tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta enintään 72 382€
  • Korvaus tapaturmaisesta kuolemasta 7238€
Turva vaatii äidin terveystietoja ja koko neuvolakortti tulee tulostaa heille, mikäli haluaa sen syntymättömän lapsen vakuutuksen ottaa.
Turvassa meille tulis vakuutuksien hinnaks tällähetkellä vuodessa siis  1161,77€, joten se karsiutuu jo tässä vaiheessa pois. Mulla ei ainakaan ole tollasia summia laittaa vakuutuksiin, vieläpä kun ei ollut musta mitenkään kovin kattavakaan.

If
Seuraavana olikin sitten vuorossa If, joka ei vaadi kotivakuutusta otettavan myös niiltä ja viimeinen mahdollinen hetki heiltä ottaa syntymättömän lapsen vakuutus on kolme kuukautta ennen laskettua aikaa. 
Vakuutuksen kattavuus oli huomattavasti Turvaa parempi.
       
Vauvavakuutuksen odotusajan vakuutus muuttuu vauvan syntymän jälkeen vauvavakuutuksen lapsuusajan vakuutukseen ja korvaussummat näyttää tältä silloin;
  • Sikiön kuolema aikaisintaan kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa 5000€
  • Turva vakavan synnynnäisen sairauden ja vamman varalta 10 000€
  • Turva lapsen sairaalhoidon varalta 1000€ ( Omavastuu aika 30päivää )
  • Turva hoitokulujen varalta 30 000€ omavastuu 150€ + 10% kuluista/vakuutuskausi
  • Turva tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan varalta 50 000€ 
  • Turva tapaturman aiheuttaman kuoleman varalta 5000€
  • + Odottava äiti saa ilmaiseksi vuodeksi itselleen henkivakuutuksen, jonka korvaussumma on 25 000€
Myös If vaatii odotusajalta äidin terveydentila todistusta ja Lumille lapsivakuutusta ottaessa vaaditaan Lumin terveydentila selvitystä. (tässä vakuutuksessa ihan eri korvaussummat ) Ja mitä tämä lysti sitten kustantaa :D
Vauvavakuutuksen vuosi hinta on 487€ + meidän tapauksessa kolmen kuukauden odotusaika 144,79€ eli yhteensä 631,79 € ja Lumin vakuutuksen hinnaksi vuodessa tulisi 365,14€ eli Ifin vakuutuspaketin hinnaksi vuodeksi tulisi yhteensä 996,93€, joten tällekin sanon kiitos mutta ei kiitos!

Fennia
Fenniassa myös vaadittiin kotivakuutusta lapsivakuutuksia otettaessa ja täällähän meillä olikin jo kotivakuutus eli ei sinänsä ollut este meille. Ja myös täällä vakuutus tulee hakea viimeistään kolme kuukautta ennen laskettua aikaa. Sekä syntymättömän lapsen, että lapsivakuutuksen omavastuun sai valita 70-168€ väliltä ja luonnollisesti mitä isompi omavastuu sen halvempi vakuutus on. Nämä vakuutukset on voimassa siihen asti kun lapsi täyttää 20 vuotta ja myös täällä vaaditaan äidin ja lapsen terveydentila selvitykset. ( Äidiltä neuvolakortin kopio )

Molemmissa vakuutuksissa oli samat korvaussummat;
  • Kertakorvaus tapaturmaisen kuoleman varalta 5000€
  • Kertakorvaus tapaturman aiheuttamasta pysyvästä invaliditeetista 50 000€
  • Korvaus sairauden tai tapaturman aiheuttamista hoitokuluista sairautta tai tapaturmaa kohti enintään 17 000€, Hoitokulut yhteensä koko vakuutusaikana enintään 60 000€
  • Sairaalan hoitopäivämaksusta korvataan enintään 85€/ vrk Omavastuu hoitokuluissa 80€ sairautta ja tapaturmaa kohti
Syntymättömän lapsen vakuutus ensimmäisen vuoden ajan maksaa 413,99€ + odotusajan maksu 90€ eli yhteensä 503,99€ Lumin lapsivakuutukselle hintaa tulisi vuodessa tällähetkellä 333,87€
Fennian lapsivakuutukset meille siis tekevät vuodessa 837,86€ (jos omavastuu on 80€)
Tässä vaiheessa meinasin jo vaipua epätoivoon kuinka kalliita nää vakuutukset on! Tosin koko ajan on hinta laskenut kun oon tarjouksia pyytänyt :D No se siitä Fenniastakaan emme tällä summalla vakuutuksia lapsille ota.
Sitten....

LähiTapiola
Tätä olin hieman miettinyt etukäteen, että vois olla meidän ratkasu, jos kilpailutuksessa selviää että hinnat ja vakuutuksien sisältö olis suht samanlaisia. LähiTapiolassa mulla on ollut syntymästä lähtien ja on edelleen tapaturmavakuutus. Tästä vakuutusyhtiöstä mulla on ihan positiivisia kokemuksia + täällä on se hyvä puoli että aktiivisena s-bonus haukkana täältä saa kerrytettyä bonuksia :D
No LähiTapiolassakin vaadittiin kotivakuutusta eli oltaisiin jouduttu siirtämään kotivakuutus pois Fenniasta ja kuitenkin kun miehellä on on myös yrityksen vakuutukset Fenniassa on sitä kautta puolestaan kotivakuutus paljon edullisempi kuin LähiTapiolassa. Täällä viimeinen mahdollinen aika ottaa vakuutus on kaks kuukautta ennen laskettua aikaa.

Vauvavakuutukseen kuuluu sairauden ja tapaturman hoitokulut ja siihen voi halutessaan sisällyttää lisähintaan myös tapaturmaisen haitan ja kuolman korvauksen. Myös täällä äidin ja lapsen terveysselvityksiä kysellään tarkkaan. Ja mikäli oikein ymmärsin tapaturman kuluissa ei olis omavastuuta ollenkaan ja tapaturmavakuutus päättyis vasta kun täyttää 100 vutta, kun taas sairauden hoitokuluturvassa omavastuu on aina 100€ ja 10% tämän kulun ylittävistä ja päättyy kun täyttää 80 vuotta.

  • Tapaturman hoitokuluturvan korvaus enintään 17 000€ ( molemmissa vakuutuksissa )
  • Sairauden hoitokuluturva 55 000€ ( molemmissa ) 
  • Sairaalan hoitopäivämaksuja korvataan enintään 100€/vrk
  • Tapaturmaisen haitan turva 100 000€ ( nostaa vakuutuksen hintaa, ei siis kuulu automaattisesti vakuutukseen )
Vauvavakuutus maksais LähiTapiolassa 477,62€ vuodessa ( sisältää odotusajanmaksun ) ja Lumin lapsivakuutus 396,61€ vuodessa, eli LähiTapiolassa meidän vakuutukset tekis vuodessa yhteensä 874,23€
Eli sen lisäks että jouduttais vaihtaan kotivakuutus LähiTapiolaan + maksaan vakuutuksista enemmän kun Fenniassa ei tämäkään vaihtoehto käynyt meille pidemmän päälle ajateltuna. Edes S-bonarit ei saanu vaihtamaan tänne :D

OP Pohjola
Sitten vielä viimesenä kävin OP Pohjolassa, jonne menin jo sillä asenteella että koko päivän oon turhaan vakuutusyhtiöitä ravannut, että tääkään ei voi olla sen parempi kun muut. No kuitenkin onnekseni olin väärässä, koska OP Pohjola on juuri muuttanut vakuutuksiensa sisältöä ja hinnat oli tarkastettu, siltä pohjalta mitä muut vakuutusyhtiöt tarjoaa :) Kyseinen herra joka mua palveli tuntu olevan jopa tietosempi muiden vakuutusyhtiöiden hinnoista ja korvauksista mitä nämä edellä mainittujen vakuutusyhtiöiden omat työntekijätkään oli. Plus että täältä jopa ymmärsin helposti mitä vakuutukset pitää sisällään eikä oppaita lukiessa tarvi käyttää niin julmetusti omia aivoja jotta ymmärtää mitä lukee :D

Eli molempiin sekä vauvan että Lumin vakuutuksiin kuuluu Pohjolan terveysvakuutus ja Lumille lisäks Pohjolan toimeentulovakuutus

Pohjolan terveysvakuutus;
  • Hoitoturva: 200 000€, josta omavastuu 100€/ vuosi
  • Lisähoitoturva joka pitää sisällään; 
  1. Tuki ja liikuntaelinterapian kulut  50 000€ omavastuu 100€/ vuosi
  2. Toiminnallisen terapian kulut  50 000€ omavastuu 100€/vuosi
  3. Psykoterapian kulut 2500€ omavastuu 100€/vuosi
  4. Erityiskulut 50 000€ omavastuu 100€/vuosi
  5. Kotisairaanhoitokulut 10 000€ omavastuu 100€/vuosi
  6. Kotiapukulut enintään 10 000€ ja avustajakulut 2500€/ vakuutustapahtuma ja kotisiivouskulut 1500€/ vakuutustapahtuma. Omavastuu näissä 3pv/ vakuutustapahtuma lukuunottamatta siivouskuluja
  7. Kodin muutostyökulut 50 000€ omavastuu 100€/vuosi
  • Hammasturva:  30 000€ omavastuu 100€/vuosi
Pohjolan toimeentulovakuutus;
  • Invaliditeettiturva tapaturman varalta 100 000€
  • Kuolinturva tapaturman varalta 10 000€
+ mikä parasta tässä syntymättömän lapsen vakuutuksessa on se, että ne korvaa myös äidin odotusajasta;
  • Julkisen terveydenhuollon poliklinikkamaksut
  • Maksut apteekista myytävistä lääkevalmisteista ja haavasidoksista
  • Julkisen terveydenhuollon sairalaan hoitopäivämaksut ( lukuunottamatta itse synnytystä ) 

OP Pohjolassa ei tarvitse myöskään olla kotivakuutusta eikä niillä oo kolmen kuukauden rajaa vaan vakuutuksen voi ottaa vaikka päivää ennen laskettua aikaa. Mutta koska tää korvaa hyvin myös odotusaikana niin sehän kannattaa ottaa tietysti jo hyvissä ajoin :) Sitten se mikä kiinnostaa eniten... hinta?
Hintaa vauvan vakuutukseen tulee vuodessa 292,85€ ja Lumin vakuutuksen hinnaks tulee 225,74€ vuodessa, ja molempien vakuutuksien hinnat laskee mitä enemmän ikää tulee :) Yhteensä tällähetkellä siis vakuutukset tekee vuodessa 521,59€ eli jo mielestäni ihan järkeenkäypä siihen nähden mitä sillä tosiaan saa! Hintaa saa myös vieläkin alhasemmaks jos haluaa jättää vakuutuksista esim. hammasturvan pois.  Terveysselvitykset vaativat myös Pohjolassa molempiin vakuutuksiin.

Mutta voitte varmaan jo päätellä että me ainakin päädytään OP Pohjolaan! :)

Huh! nyt tämäkin vakuutusrumpa on ohi ja toivon todellakin että tästä on jollekin jotakin hyötyä! :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

- Crista -









3 kommenttia:

  1. Täälläkin ollaan koko päivä puuhattu vakuutusasioiden kanssa! Meillä laskettu aika on kolmea päivää vaille kolmen kuukauden kuluttua, joten tuli hiukan kiirus vakuutusten kanssa, jos päädytään sellaseen joka tulee ottaa viimeistään nyt. Aikamoisia kiemuroita nuo kyllä on! Yhdessä on tämä hyvää ja toisessa tuo ja kun pääsee kolmannen vakuutuksen summiin, ei muista ensimmäisestä enää mitään... Jotenkin miusta tuntuu, että meillä päädytään samoihin ratkaisuihin, kuin teillä! Ellei huomisen aikana vielä joku vakuutusyhtiö yllätä :D
    Hyvää tätä vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu noihin kieltättä vaadittiin hieman luetun ymmärtämistä :D Onnea teille tulevasta pikku nyytistä! Toivottavasti tästä postauksesta oli jotakin apua teille.
      Hyvää tätä vuotta myös sinne päin! :)

      Poista
  2. Moro!

    Vakuutukset mietinnässä meilläkin. Oletteko olleet tyytyväisiä Pohjolaan? Ensimmäisen vakuutukset meillä on Tapiolassa, mutta hinta on noussut + ehdot huonontuneet kuopuksen vastaavasta. Pohjola antoi hyvän tarjouksen mutta olisi kiva kuulla kokemuksia :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentoimalla! :)