6. maaliskuuta 2015

Vanha viisaus testiin

Vanha viisaus pääsee nyt testiin. 
 
Sanotaan, että jos syksyllä on paljon pihlajanmarjoja puussa, tulee talvesta runsas luminen. Ja ainakin täällä meillä oli paljon pihlajanmarjoja syksyllä, ja sen mukanen on tosiaan talvi ollutkin. 
Lunta on satanut jatkuvasti!
 
Toinen väite on, että alkukeväällä voi ennustaa kesän alkamisen tuomalla koivunoksia sisälle maljakkoon. Nimittäin laskemalla monenko päivän päästä hiirenkorvat puhekavat esiin sen jälkeen, kun ne on sisälle maljakkoon tuonut, niin yhtä monen viikon päästä pitäisi ulkona myös silmujen aueta puissa.

Toin oksat eilen sisälle ja nyt aijon seurata koska silmut aukeavat. Viime keväänä tein saman testin ja silloin se piti paikkaansa! Silmut aukesivat tasan viikon päästä sisääntuomisen jälkeen ja seitsemän viikon päästä siitä alkoi ulkona näkymään koivuissa vihreää.
Halusin kuitenkin testata tämän nyt vähän aikasemmin kun viime vuonna, sillä moni myös uskoo siihen, että silmujen aukeamiseen sisällä menee aina noin viikko. 
Olen jäänyt miettimään oliko se sitten sattumaa, että otin ne juuri oikeaan aikaan viime vuonna testin onnistumiseksi. 
 
Testataan siis kuinka tänä vuonna käy! :) 




Rentouttavaa viikonloppua! :)

- Crista -

2 kommenttia:

  1. Ooh, muista ilmottaa koska hiirenkorvat ilmaantuu :) Miehen mummo laitto nimittäin tänä vuonna 26.2. oksat maljakkoon ja jo 2.3. oli vihreää näkyvissä :) En ihmettelis jos kuukauden päästä ois jo ihan kevät tällä menolla kun säät on tälläsiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkaa tänään kuudes päivä eikä hiirenkorvista oo mitään merkkejä vielä :D

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentoimalla! :)