5. maaliskuuta 2015

Korvien putkitus

Nyt on tullu eteen valinta laitetaanko Lumille korviin putket vaiko ei. 
Lumi on sairastanut 1 vuotiaasta saakka jatkuvasti korvatulehduksia ja yhtä kertaa lukuunottamatta kaikki tulehdukset on vaatinut kaks antibioottikuuria. Vuoden sisään tulehduksia on yhteensä ollut 7, joka tarkottaa sitä, että antibioottikuurin Lumi on syönyt vuoden aikana 13 kertaa! Mielestäni se on aivan järkyttävä määrä lääkettä perusterveellä lapsella, vielä kun siihen lisätään kipulääkkeet Panadol ja Pronaxen
Sen lisäks, että lapsi kärsii jatkuvasta kivusta ja lääkkeensyönnistä, menee myös meillä vanhemmilla kaikki aika lääkäreissä ravailuun ja lompakon pohjakin tyhjenee ihan kiitettävästi.  Haluan käyttää Lumia ennemmin yksityisellä korva,- kurkku,- nenä asiantuntia lääkärillä, kun terveyskeskuslääkärillä, jotta saatais parasta mahdollista hoitoo.

Tammikuussa saatiinkin lähete yksityiseltä lääkäriltä keskussairaalaan keskustelemaan korvien putkituksesta. Sillon olin jo ihan valmistautunut siihen, että haluan ne putket ehdottomasti. Tammikuun lopussa käytiinkin sitten vastaanotolla ja korvia, sekä suuta tutkittiin enemmän ja vähemmän kaikilla mahdollisilla välineillä. Sillon lääkäri totes, että korvat on todella siistit, eikä tulehduksista oo tietokaan. (Mikä huokasu. kerrankin poistuttiin lääkäristä ilman yhdenainuttakaan lääkemääräystä.) 

Keskusteltiin pitkään putkien hyvistä ja huonoista puolista. Ja jotenkin tuli sellanen olo, että haittapuolia on jopa enemmän kun hyötypuolia. Tai lähinnä tarkotan, että  haittaa putkista saattaa olla vaikka loppuelämäks, tosin jatkuva korvatulehduskierrekin saattaa vaurioittaa kuuloa. Niinkun kaikessa, myös putkituksessa on ne kortin kaks puolta, jotka hankaloittaa päätöstä.
Listaan tähän putkituksen hyödyt ja haitat, jotka lääkäri mulle mainitsi.

Hyödyt:
+ Kuulo paranee useimmilla lapsista, kun eritteet korvasta poistetaan ja korva pysyy auki.
(Lumilla tosin en oo huomannu, että sillä olis tullut kuuloon muutoksia)  
 + Vähentää äkillisiä välikorvatulehduksia, lievittää tulehdusoireita ja helpottaa tulehdusten diagnostiikkaa.
+ Monilla lapsilla korvatulehdukset aiheuttaa tasapainohäiriöitä tulehduksen aikaan, jotka useimmiten häviää kun putket laitetaan korvaan. ( Tasapainohäiriöitäkään en kyllä Lumilla sen suuremmin oo huomannu. Ainahan ton ikäset vielä kompuroi muutenkin, niin on edes hyvin vaikee erottaa mikä johtuu mistäkin.)
+ Lisähyötynä tietysti vielä lapsen lääkkeettömyys parhaimmassa tapauksessa, jos tulehdukset poistuu kokonaan.

Haitat:
- Yleisimpiä ongelmia on vuoto ja putkitukos
- Yleistä on myös se, että tärykalvoon jää pysyvä reikä, kun putket poistetaan ja joissakin tapauksissa se edellyttää jopa paikkaamista
- Nukutus ei koskaan oo riskitön
-Putken kautta voi välikorvaan päästä vettä ja bakteereja
- Putket voi aiheuttaa tärykalvolle arpia
- Jatkuva seuranta 
-Mahdollinen uus putkitus mikäli putket tippuu liian aikasin pois tai ei oo saavuttanu toivottua hoitoa
- Putkien poisto, jos ne ei irtoa itestään viimestään kahden vuoden kuluessa

Lääkäri maintsi myös sen, että useimmiten siinä vaiheessa, kun lapsi täyttää kaks vuotta korvatulehdukset loppuu kun korvakäytävä kasvaa. 
Tän kahden vuoden rajapyykin ja haittapuolien ynnäilyn jälkeen sanoin lääkärille, että en halua putkia ainakaan vielä. Sovittiin, että varrotaan, että Lumi täyttää kaks ja odotellaan sen jälkeen vielä neljäkuukatta. Mikäli tulehduksia ei tona aikana tulis oltais todennäkösesti voiton puolella ihan ilman toimenpiteitä. Jos taas tulehduksia tulee saan koska vaan soittaa, että laitetaan Lumi leikkuas jonoon. 

Kas kummaa eipä mennytkään kun vajaa kaks viikkoo, kun Lumille nousi kuume ja se alko haroon korviaan. Lääkärissä todettiin oikeessa korvassa välikorvantulehdus. Syötiin jälleen antibioottikuuri. Toissapäivänä aloin taas katteleen, että Lumi haroo korviaan ja on tavallista kiukkusempi. Saatiin sitten tällepäivälle aika lääkäriin ja tulehdus oli pompannu vasempaan korvaan. Että mua pistää vihaks. Miks ne korvatulehdukset ei vaan voi jättää tota lasta rauhaan?? 
Sanoin tänään lääkärille, että nyt meidät saa laittaa leikkausjonoon. Nyt sitten odotellaan vaan kutsua saapuvaks. 

Nyt haluaisinkin kuulla jos kellään on mitään positiivista tai negatiivista kokemusta korvien putkituksesta. Vielä kun ei oo ehtinyt tapahtuun mitään peruuttamatonta. 

- Crista -



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristit päivääni kommentoimalla! :)